Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oma. Näytä kaikki tekstit

19. maaliskuuta 2015

#21 I'm Hopeless


I Don't Own The Music

Nyt on ollut hiljaista kolme kuukautta, maneesi valmistui tämän kuun alussa joten ennen sitä en ole saanut ketään kuvaamaan ja nytkin on ollut todella vaikeaa saada omat ja iskän aikataulut sopimaan yhteen. Viime lauantaina mun valmentaja piti valmennuksen ulkona, niin se otti samalla kuvia, kun halusi että näen itse miltä se näyttää ja tuntuu kun Lare kulkee oikein päin ja mä istun siellä selässä oikein.

Tänä sunnuntaina mennään PunRan järjestämiin koulu kisoihin. Mennään taas se sama tylsä Helppo C 1 2000. Ollaan menty se tsiljoona kertaa Mattarissa, mutta aina se seuraava luokka on se Helppo B johon me ei vielä olla valmiita, vaikka me molemmat osataan ne asiat iin ne ei tunnu helpoilta joten pysytään vielä C:ssä.

Helsinki Horse Fair oli toissa viikolla siellä tuli käytyä oltiin varmaan joku tunti, kun mulla oli todella rasittava vaihto-oppilas joka ei muuta halunnut tehdä kun olla omien kavereiten kanssa. Tuli kummiskin tavattua yksi käytös kouluttaja jo etukäteen ennen sitä, kun hän tuli autamaan meitä Laren kanssa. Ostin myös Just-Dressagen osastolta valkoisen Eskadron Platinnum Collectionin korvahuppun ja samaan sarjaan kuuluvan kouluhuova, äiti ja mun valmentaja joka omistaa tuon liikeen niin halusivat uuden pölärin, koska muka meidän nykyinen on liian pieni. Tuli myös ostettua uusi edustus oimi joka kuuluu kanssa Eskadronin Platinum Collectioniin. Meille on myös kai tulossa uusi nahkariimu jossa on v:een muotoinen turpa osa jossa on timanteja. Ja se on koska äiti halusi meidämn nykyisen nahkariimun tarhariimuksi.

Asiasta kymmenenteen Larella on ylläri pylläri rivi, on varmaan ollut koko Mattarissa asumis ajan ja nytten taas palannut koska talvi on ollut niin märkä ja kurainen. Se rivi on siellä vuohiskuopissa niin ajatelkaa kuinka vaikeaa niitten peseminen on un se on selvästi vähän arkoja.



19. elokuuta 2014

#11 I'm All Yours

Don't Own The Music
Tein uuden bannerin tänään pari päivää vanhoista kuvista jotka Erika otti meistä. Olen todella kiitollinen siittä sillä olen nyt viidettä päivää hevosen omistaja. Nimittäin Lare oli myynnissä ja ostimme sen ostotarkastuksen jälkeen joka oli siis viikko sitten. Olen niin onnellinen tiedän että työtä on todella paljon, mutta silti olen valmis jättämäään kaikki kaverit jotta saan viettää Laren kanssa aikaa. 
Tämän kuvan muokkaus onnistu yllätävän hyvin vielä kun Gimp teki yhteistyötä


Rakas <3