#31 I'm Just Thinking

I Don't Own The Music

Nyt on ollut todella hiljaista ja todella pitkään, siihen on ihan syy. Mulla ei vaan ole yksin kertaisesti ollut aikaa. Viimeinen vuosi koulussa pitää panostaa, ei saa antaa asioiden lipsua. Pitäisi miettiä minne menee, mitä haluaa tehdä. Paljon päätöksiä itse tiedän jotenkin, minne menen ja miten sinne pääsen, mutta kun se ei aina muille kelpaa. Ja kaiken tämän päälle pitäisi vielä ehtiä bloggata, tehdä läksyt, hoitaa hevonen, lukea kokeisiin ja kaikkein tärkeimpänä niin nukkua.

Ensinäkin en ole itse nukkunut kunnolla sen jälkeen kun saimme meidän ensimmäisen projektin tehtäväksi. Sen jälkeen niitä on vain tullut lisää ja lisää. Joka kerta kun yksi on saatu valmiiksi ja palautettua, niin pitää jo aloittaa seuraava. Eihän tätä hommaa voi kukaan jaksaa, vaikeata tämä on, kun valvoo yöllä tekemäsä kaikkia koulu tehtäviä, koska hevonen ja koulu vie kaiken ajan päivällä. Joku voi sanoa että nukkuminen on tärkein, mutta minä sanon toisin. Mä selviän ihan hyvin puolen tunnin yö unilla seuraavan päivän kokonaan, tietäen vaan sen faktan että kaikki asiat on tullu tehtyä. 

(c) Ronya 

Sitten taas koulun suhteen, ylä asteen jälkeen en opintojani jatka. Tietenkin voisin hakea Omniaan ja sitä kautta sitten oppisopimuksella jonnekin. Se on yksi vaihto ehto, mutta en lukioon mene kaikki tämä on vaan niin vaikeaa jo nyt. En mä vaan tätä enään jaksa, ei vaan kaikki koulu tehtävät, vaan myös ne ihmiset. Mulla on vaan mennyt mitta niin täyteen ihmisistä ja siittä kuinka kaikilla on semmoinen mielikuva kaikesta että ilman lukiota ei elämässä selviä. Se ei ole totta, ei aina tarvitse opiskella, voi ihan hyvin hankkia töitä, tai ihan vaan mennä oppisopimuksella. EI  kaikki opiskele enään yläasteen jälkeen, jotkut voivat ottaa pari vuotta taukoa jonka jälkeen sitten taas jatkaa jos on vain tarpeeksi energiaa ja jos ei muut suunitelmat toimi elämässä. Kyllä aikuisena pääsee aikuis lukioon.

Sitten muuhun elämään ei vain tulevaisuuteen, vaikka sitä pitää miettiä ja pitää tehdä päätöksiä ja toivoa että joskus tekisi edes jotenkin oikean päätöksen. Ainan niin ei kummiskaan mene, joskus tekee vääriä päätöksiä, ja voin itse suoraan sanoa että olen itse monta huonoa päätöstä tehnyt joita sitten nyt vähän viisaampana kadun. Mutta muuten elämässä on parhailaan alamäkeä, kaikkea sattuu ja tapahtuu ja elämä vaan potkii päähän. Aina kun oletan että kaikki menisi nyt edes vähän aikaa hyvin niin seuraavassa sekunnissa on taas jotain jonka takia kaikki menee pilalle. Joka päivä kun olen ollut tallilla ratsastamassa niin sen jälkeen olen aina lopettanut siihen että itken. En vaan tiedä enään mikä mua vaivaa, kotona illalla yksin ku sängyssä makaan niin en tee muuta kuin itke. Mikään ei mene enään nappiin kaikki vaan menee pilalle kokoajan.

En vaan enään tiedä mitä mun pitäis tehdä. Kaikki on aina väärin mikään ei koskaan onnistu. Tai jos mun mielestä onnistuu niin muut vaan lannistaa ja sanoo jotain. Ei tätä mitenkään voi enään jaksaa,  en malta odottaa että pääsen täältä pois. Voin nyt sanoa että olen iloinen että tää on viimeinen vuosi pakko koulua, mutta samalla se on surullista. Mulla on ollut sen verran vaikeita aikoja, että on sitten tullut tutustuttua muihin ihmisiin. En siis puhu luokkalaisistani tai rinnakais luokkalaisita, vaan kaikista muista. Miedän koulussa on niin monta ihanaa opettajaa ja nuorempaa oppilasta jotka oikeasti välittää. Ainoa ongelma minulla on että en luota, mä en vaan luota kaikkiin noin vain. Siinä menee aikaa ja sitä aikaa voi oikeasti mennä todella paljon.

Yritän kai sanoa jotenkin, että vaikka meidän koulu on aivan ihana paikka ja tykkään jotenkin täällä olla, niin en luota kaikkiin joka sitten taas vaikeuttaa kaikkea. Ei kaikkiin voi luottaa, mutta kyllä ihmisiin joiden kanssa joutuu joka päivä tehdä töitä niin pitäsis pystyä luottamaan. Se ei ole kenekään vika ja ainoa joka voi sen asian muuttaa niin olen minä itse. Voin tähän nyt todeta , että  on todella monta ala aste oppilasta jotka tietävät mun nimen ja puhuu mulle ja yrittää piristää kaiken osaamisensa avulla. Se on vain niin suloista, mutta joskus siinä menee hermo, ei sitä kukaan joka päivä jaksa.

Sitten taas uuteen asiaan, kaikki ei aina mene hyvin niinkuin olen todennut todella monta kertaa tässä postauksessa. Siinä se kaikki ei aina mene hyvin ja aina ei vaan jaksa olla ihmisten kanssa ja joskus pinna plaa tai sitten on niin "huono" olo ettei vaan voi kenellekään mennä puhumaan. Silloin se on vain helpointa sanoa että on kunnossa. Se kun ei minun suhteen ole niin simppeliä, en ole simppeli ihminen (sen näkee tästä hyvin sekavasta postauksesta). Kun en halua olla yksin ja haluan puhua jollekkin, menen pois piiloon jotta minua ei löydettäisi. En tiedä mitä sillä haluan, en halua että kukaan minua etsii, mutta en myöskään halua että kukaan ei minua auttaisi. Ja sitten jos istun näkyvillä jossain nurkassa niin haluan olla yksin, en halua puhua enkä kuunella kenekään ongelmia. Haluan vain istua ja miettiä. Eihän tossa miten mun aivot toimii niin ole yhtään mitään järkeä, se on vaan todella tyhmää.

En tiedä onko vika minussa vai kaikissa ihmisissä ympärilläni, varmaan minussa. Kaikki mitä minun ympärillä' menee pieleen, mikään ei koskaan toimi. Voin sanoa päivä toisensa jälkeen, että olen kunnossa vaikka se ei ole totta. En vaan ymmärrä enään, ei kukaan voisi muuta kuulla minun sanovan, ja jos sitten en sano mitään niin jotkut vain oletavat että en vain kuullut. Toiset todella harvat ihmiset oikeasti pysähtyvät ja katsovat että olenko kunnossa, aika usein en ole. En sitä kummiskaan kenellekään ääneen sano. Ei muiden aina tarvitse tietää olenko kunnossa vai en. Voin nyt vaan suoraan sanoa että  60% ajasta jolloin sanon että ole kunnosa en ole.

Siinä sitten kunnolla tekstiä. Ehkä ensi kerralla kuulumis postaus??