Pitkään mietin että voinko avautua blogissa joistain Lareen liityvistä asiosta, jonka takia myös postauksia on ollu huomattavasti vähäemmän, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Ei ole kyllä vieläkään, sillä on niin pimeää kun pääsen tallille etten saa kuvia, ja ei meidän tuupailut ja lyllerykset oli kirjoitelun arvoisia. Yritän saada jonkun kuvaamaan meidän seuraavan estevalmennuksen josta sitten kirjoitan postuaksen.
(c) Ronya Sane
(c) Ronya Sane
Sen jälkeen kun Lare tuli laitumelta niin sille tuli ripuli, se oli ihan okei laitumella. Joten oletetiin että se vain reagoi siihen, että ruoho vaihtui heinään. Se ripuli vain jatkui, joulukuussa sitten keskusteltiin sittä isoäitini kanssa joka on ollut eläinlääkäri, joka sitten otti yhteyttä vanhaan työ kaveriinsa Viikissä, jonne sitten viikon sen jälkeen lähdettiin. Oltiin syötetty suuria määriä psylliumia eläinlääkärin ohjeiden mukaan, mutta mikään ei tuntunut auttava.
Vikkissä, he ottivat kaikki mahdolliset verikokeet, ja ne oli täysin normaalit, hiekkakuva vatsasta myös. Hiekkaa oli vähän muttei pitänyt vaikuttaa niin agresiivisesti, ainoa mitä ei tehty oli tähystys, koska se oli niin riskaapelia. Ohjeeksi saatiin syötää mahahaava lääkettä 10 päivää ja katsoa autaakko se yhtään. Ei tehonnut ollenkaan, jonka jälkeen luetiin sairaskertomus ja eläinlääkärin ohjeet uudestaa. Sen jäkeen keskustelimme tallilaistemme kanssa joilla oli saman tapaisia ongelmia. Huokaisin helpotuksesta, kun äitini sanoi että kaikki tämä varmaan johtuu siittä että Lare ei saa tarpeeksi kuitua. Samana päivänä käytiin sitten ostamassa AlfAlfa Oil:ia, jota me nyt syötetään väkirehuna, vanhan väkirehun rinnalla. Lare saa myös nykyään aina ennen liikutustaa ruokaa jotta se ei lähde liikumaan tyhjällä vatsalla. Ilta heinät laitetaan slow feed verkkoon, jotta se hidastaa syömistä ja lyhentää ruokinta väliä. Nyt tuntuu siltä että mennään parempaann suuntaan, peukut pystyssä että tämä toimii eikä tarvitsisi klinikalle vähään aikaan mennä.
I've been thinking, I've been thinking for a while now. I don't know what to do anymore, I'm just lost. I can't ask for help, or I can but then I'm too scared to tell anyone that I would need to talk. I can barely stay awake, my eyes feel like closing, but I force them to stay open. I don't know what I want in life anymore.
A few weeks ago I was still determined what I would do in life, but not anymore. I wanted to work hard enough to reach my goal. Now I'm giving up, I set my bar too high. I don't know how to pace myself at all, I just wanted my biggest dream to come true. I don't think it will anymore, I push myself, I push myself too hard. I see no limits the only thing I see is my goal, the only thing I saw was my goal.
Now I have nothing anymore, I'm just a big mess trying to sort everything out. Still in the back of my mind, the thing that keeps me going is my goal. I know what I want and I know how bad I want it. I want to be the youngest rider to win Olympic gold. I want it so bad, it's the one thing that keeps me up all night.
Every time I think of it I want it even more. I want to prove everyone who has ever doubted me wrong I want to show the whole world what I'm made of. I want to show everyone that I'm strong, not weak. I want to show them that I can and that I will. I just want to show them that I might be weak, but I can still work hard to get where I want. That's what I thought, that's what I wanted to do. But know I don't know what I want to do anymore, I can't show anyone how wrong they were. There is nothing that I can show them because I GIVE UP.
Nyt on ollut taas pitkän aikaa taukoa, ja nyt en sitä enään yhtään pahoittele. Sillä olen vain tarvinnut aikaa itselleni, jota nykyään enään harvoin saan. Pidin viikkon tallli vapaan vähän aikaa sitten ja saavuin 4 päivä takaisin kotiin joulu lomalta. Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada elämän takaisin raiteilleen, mutta se on vain aika vaikeaa. Katsotaan nyt miten tämä sitten toimii, Laresta ei ole paljoa kirjoitettavaa. Myöhemmin, sitten kun jaksasn niin kirjoitan postauksen tallimme mestaruuksista, joihin osallistuimme Laren kanssa.
Nyt on ollut todella hiljaista ja todella pitkään, siihen on ihan syy. Mulla ei vaan ole yksin kertaisesti ollut aikaa. Viimeinen vuosi koulussa pitää panostaa, ei saa antaa asioiden lipsua. Pitäisi miettiä minne menee, mitä haluaa tehdä. Paljon päätöksiä itse tiedän jotenkin, minne menen ja miten sinne pääsen, mutta kun se ei aina muille kelpaa. Ja kaiken tämän päälle pitäisi vielä ehtiä bloggata, tehdä läksyt, hoitaa hevonen, lukea kokeisiin ja kaikkein tärkeimpänä niin nukkua.
Ensinäkin en ole itse nukkunut kunnolla sen jälkeen kun saimme meidän ensimmäisen projektin tehtäväksi. Sen jälkeen niitä on vain tullut lisää ja lisää. Joka kerta kun yksi on saatu valmiiksi ja palautettua, niin pitää jo aloittaa seuraava. Eihän tätä hommaa voi kukaan jaksaa, vaikeata tämä on, kun valvoo yöllä tekemäsä kaikkia koulu tehtäviä, koska hevonen ja koulu vie kaiken ajan päivällä. Joku voi sanoa että nukkuminen on tärkein, mutta minä sanon toisin. Mä selviän ihan hyvin puolen tunnin yö unilla seuraavan päivän kokonaan, tietäen vaan sen faktan että kaikki asiat on tullu tehtyä.
(c) Ronya
Sitten taas koulun suhteen, ylä asteen jälkeen en opintojani jatka. Tietenkin voisin hakea Omniaan ja sitä kautta sitten oppisopimuksella jonnekin. Se on yksi vaihto ehto, mutta en lukioon mene kaikki tämä on vaan niin vaikeaa jo nyt. En mä vaan tätä enään jaksa, ei vaan kaikki koulu tehtävät, vaan myös ne ihmiset. Mulla on vaan mennyt mitta niin täyteen ihmisistä ja siittä kuinka kaikilla on semmoinen mielikuva kaikesta että ilman lukiota ei elämässä selviä. Se ei ole totta, ei aina tarvitse opiskella, voi ihan hyvin hankkia töitä, tai ihan vaan mennä oppisopimuksella. EI kaikki opiskele enään yläasteen jälkeen, jotkut voivat ottaa pari vuotta taukoa jonka jälkeen sitten taas jatkaa jos on vain tarpeeksi energiaa ja jos ei muut suunitelmat toimi elämässä. Kyllä aikuisena pääsee aikuis lukioon.
Sitten muuhun elämään ei vain tulevaisuuteen, vaikka sitä pitää miettiä ja pitää tehdä päätöksiä ja toivoa että joskus tekisi edes jotenkin oikean päätöksen. Ainan niin ei kummiskaan mene, joskus tekee vääriä päätöksiä, ja voin itse suoraan sanoa että olen itse monta huonoa päätöstä tehnyt joita sitten nyt vähän viisaampana kadun. Mutta muuten elämässä on parhailaan alamäkeä, kaikkea sattuu ja tapahtuu ja elämä vaan potkii päähän. Aina kun oletan että kaikki menisi nyt edes vähän aikaa hyvin niin seuraavassa sekunnissa on taas jotain jonka takia kaikki menee pilalle. Joka päivä kun olen ollut tallilla ratsastamassa niin sen jälkeen olen aina lopettanut siihen että itken. En vaan tiedä enään mikä mua vaivaa, kotona illalla yksin ku sängyssä makaan niin en tee muuta kuin itke. Mikään ei mene enään nappiin kaikki vaan menee pilalle kokoajan.
En vaan enään tiedä mitä mun pitäis tehdä. Kaikki on aina väärin mikään ei koskaan onnistu. Tai jos mun mielestä onnistuu niin muut vaan lannistaa ja sanoo jotain. Ei tätä mitenkään voi enään jaksaa, en malta odottaa että pääsen täältä pois. Voin nyt sanoa että olen iloinen että tää on viimeinen vuosi pakko koulua, mutta samalla se on surullista. Mulla on ollut sen verran vaikeita aikoja, että on sitten tullut tutustuttua muihin ihmisiin. En siis puhu luokkalaisistani tai rinnakais luokkalaisita, vaan kaikista muista. Miedän koulussa on niin monta ihanaa opettajaa ja nuorempaa oppilasta jotka oikeasti välittää. Ainoa ongelma minulla on että en luota, mä en vaan luota kaikkiin noin vain. Siinä menee aikaa ja sitä aikaa voi oikeasti mennä todella paljon.
Yritän kai sanoa jotenkin, että vaikka meidän koulu on aivan ihana paikka ja tykkään jotenkin täällä olla, niin en luota kaikkiin joka sitten taas vaikeuttaa kaikkea. Ei kaikkiin voi luottaa, mutta kyllä ihmisiin joiden kanssa joutuu joka päivä tehdä töitä niin pitäsis pystyä luottamaan. Se ei ole kenekään vika ja ainoa joka voi sen asian muuttaa niin olen minä itse. Voin tähän nyt todeta , että on todella monta ala aste oppilasta jotka tietävät mun nimen ja puhuu mulle ja yrittää piristää kaiken osaamisensa avulla. Se on vain niin suloista, mutta joskus siinä menee hermo, ei sitä kukaan joka päivä jaksa.
Sitten taas uuteen asiaan, kaikki ei aina mene hyvin niinkuin olen todennut todella monta kertaa tässä postauksessa. Siinä se kaikki ei aina mene hyvin ja aina ei vaan jaksa olla ihmisten kanssa ja joskus pinna plaa tai sitten on niin "huono" olo ettei vaan voi kenellekään mennä puhumaan. Silloin se on vain helpointa sanoa että on kunnossa. Se kun ei minun suhteen ole niin simppeliä, en ole simppeli ihminen (sen näkee tästä hyvin sekavasta postauksesta). Kun en halua olla yksin ja haluan puhua jollekkin, menen pois piiloon jotta minua ei löydettäisi. En tiedä mitä sillä haluan, en halua että kukaan minua etsii, mutta en myöskään halua että kukaan ei minua auttaisi. Ja sitten jos istun näkyvillä jossain nurkassa niin haluan olla yksin, en halua puhua enkä kuunella kenekään ongelmia. Haluan vain istua ja miettiä. Eihän tossa miten mun aivot toimii niin ole yhtään mitään järkeä, se on vaan todella tyhmää.
En tiedä onko vika minussa vai kaikissa ihmisissä ympärilläni, varmaan minussa. Kaikki mitä minun ympärillä' menee pieleen, mikään ei koskaan toimi. Voin sanoa päivä toisensa jälkeen, että olen kunnossa vaikka se ei ole totta. En vaan ymmärrä enään, ei kukaan voisi muuta kuulla minun sanovan, ja jos sitten en sano mitään niin jotkut vain oletavat että en vain kuullut. Toiset todella harvat ihmiset oikeasti pysähtyvät ja katsovat että olenko kunnossa, aika usein en ole. En sitä kummiskaan kenellekään ääneen sano. Ei muiden aina tarvitse tietää olenko kunnossa vai en. Voin nyt vaan suoraan sanoa että 60% ajasta jolloin sanon että ole kunnosa en ole.
Siinä sitten kunnolla tekstiä. Ehkä ensi kerralla kuulumis postaus??
I Don't Own The Music (Open In YouTube If You Want To See Who Made It)
I don't know what's wrong wit me. I can be happy for a while, but then when everyone else leave. When class ends I don't know what happens, everyone goes to their friend groups. Except me, I don't have a friend group. I don't belong anywhere. Everyone just ditch me when the classes end, when they find their own friends. I don't get it, what have I done wrong, to deserve this. I like to be alone sometimes, but I still do need a social life outside of the stables. But no I can't everyone went to their friend groups and I was left alone.
I feel sick an tired. I don't have energy to do anything anymore. I don't feel like speaking, because everytime I open my mouth and say something people start judging. It's not fair, I don't understand what did I do to the people. I can't remember doing anything wrong. The only thing I can remember since I started school was people calling me names, laughing at me, bulling. It has never stopped, and it never will even if someone tries to say something it just gets worse. I can't remember a day a minute a month when someone has not said something bad about me. I know why they do all of it, they want to hurt me to make them happy. That's their version of fun. It's not my version of fun. Fun is when everyone is nice to everyone and everyone is laughing. That never happens to me except with a few people. I try to be nice to all the people, but no apparently its not good enough. So now that they have made me feel so bad that I can't be with people, they are happy. Or are they, no they are not happy they can't stop. They don't understand how much it actually hurts. They seriously want to drive me to my breaking point and see what I do then. Well what if I would say that when they reach my breaking point that they have, I will think keep things to my self and then decide. What if my decision is to stay, not go. What if I go will they even notice no. What if I stay will they continue,would they stop if they would realize that I won't leave
Sanon tässä suoraan että mun piti julkaista tässä postausmun kesälomasta mutta näen tämän postauksen tärkeämpänä. Elikkäs kiusaamine ja kaikki mitä siihen liittyy. Kaikki sen on väärin.
Ennen en ole esim ht.netissä pyörinyt niin niistä asioista en paljoo tiedä, mutta sen tiedän että hevospiireissä jokaista tulevaa ratsastajaa haukutaan,kritisoidaanepä asiallisesti ja kiusataan. Se kaikki on väärin, jopa minua on haukuttu ja sanottu monia ilkeitä asioita mutta se ei mitenkään vedä vertoja sille mitä ihmiset tekee jos ne näkee muka jotain epäoikeudenmukaista ja päätelevät sen yhden kuvan tai videon perusteella että kaikki mitä ne tekee on väärin. Eikä se ole vain asiat mitä ihmiset tekevät väärin, vaan myös se että jos he eivät aina osaa kirjoittaa oikea oppista suomen kieltä, niin siittä tullaan haukkumaan.
Harvoin ne ihmiset joita arvostellaan tekee mitään väärin vaan ihmiset vain päättelevät/päättävät että se on väärin ja tekevät siittä suuren haloon. Toiset puhuvat päin naamaa kun taas toiset puhuvat selän takana tai netissä. Netissä puhuminen on huomattavasti lisääntynyt,koska siellä voi olla anonyymi. Jolloin kukaan ei tiedä kuka siellä sitä paskaa jauhaa.
Joten ihmiset kaikki netissä liikkuvat ja kaikki muutkin joilla on jonkin lainen pakottava tarve satuttaa tosia. Tulkaa edes sanomaan se päin naamaa, se on helpompi kestää. Tai lopettakaa vaan kokonaan, ette te saa siittä itse mitään irti. Ainoa asia mitä te siittä irti saatte on yhden ratsastajan vähemmän, joka voisi vaikka kehittyä ja levitää ratsastusta pidemmälle. Olkaa nyt vaan ystävällisiä ja antakaa ihmisten tehdä mitä ne haluavat, te ette voi päätää mistään asioista heidän puolesta.
"I'm just so tired of all the bullshit in life so could everyone just take a break. Would it be too much to ask for everyone to stop talking shit and start acting like adults."
Darkness is a friend, there is nothing that can be said. Darkness is the place where you can just be. No-one and nothing will stop you from thinking. Nothing will stop you from dreaming.
It's a time when you can just relax, rest and think of out past and future.
Darkness is also quiet, there is nothing that talks back to you.
In darkness you can sit in quiet, and there will be no-one screaming in your ear in the next minute.
But it is a foe, when it ends when light comes back your time is up and you will have to wait for darkness to come back.
The waiting is the evil part of darkness, when you have to wait, because it doesn't stay forever.
Darkness is a friend, because you don't have to feel things with your hands, you don't have to constantly move, the only thing you have to do is stay still and sit down and relax.
During darkness, no-one tells you what to do, there is no-one forcing you, pressuring you, bulling, ot back stabbing.
