Nyt on sitten muutosten aika, blogissa muuttui banneri. Se nyt oli pakko vaihtaa, koska vanha oli niin talvinen. Taustaa tai mitään muuta en lähde vaihtamaan, sillä ainakin oma silmäni vielä toistaiseksi tykkää nykyisestä. Aina muutkin voivat sanoa omaa mielipidettä, ja kertoa mitä vois muuttaa.
Suurin muutos blogissa tulee olemaan, se että postauksia tulee tästä lähin sekä suomeksi, että englanniksi. Joka toinen postaus suomeksi ja sitten seuraava aina englanniksi. Mutta yritän pitää treeni kuulumiset aina suomenkielisinä, sillä sitten ei tarvitse lähteä kääntämään tunnilla tehtyjä asioita ja valmentajan sanomia asioita englanniksi. Vaikka se ei tuota minulle mitään ongelmaa, en vain sitä millään jaksa tehdä.
Tämä muutos tulee nyt blogiin, koska välillä en saa mitenkään tuotettua tekstiä suomeksi, vaikka olisi paljon kirjoitettavaa, sillä puhun ja kirjoitan pääosin kaiken englanniksi. Jonka takia myös suomen kieli oppi on vaikeampaa. Esimerkiksi välillä, kun pitäisi kirjoittaa treeni kuulumisista, niin en saa mitään kirjoitettua, joka sitten johtaa postausten puuteeseen. Se on taas itselleni todella surullista, sillä minullla olisi paljon sanottavaa, mutten vain saa sitä millään muodostettua käyttämällä oikeaa kieltä.
Ei nyt ollut muuta sanottavaa, kuin tämä, mutta toivottavasti se ei ketään suuresti haittaa. Ajatelin nyt vain, ehkä vähän itsekäästi. Mutta välillä pitää miettiä mikä on itselleen helpoin vaihtoehto.
Nyt tulee jonkinlainen treeni postaus, ihan vain kooste muodossa, sillä en muista mitä yksitäisinä päivinä olen tehnyt.
Esteillä ollaan edetty hyvää vauhtia, ja käyty kisoissa, Evitskogissa ja Laakspohjassa. Sekä sitten tallin harkka estekisoissa ja nytten vielä 25.05.2016 niin mennään Gumbölen 1-tason kisoihin. Ollaan hypätty nyt aina 40cm ja 60cm, mutta nyt meen tallin kisoissa vain ristikko luokan, koska on ollu niin kuuma sää ja se ei olisi Larelle reilua hypätä kahta luokkaa helteessä. Valmennuksissa on mennyt hyvin ja ollaan hypätty omaa eenkaa eli 80cm ei ratana, mutta sillä tavalla että yksi este on ollut 80cm. Voin yrittää tehdä jossain vaiheessa uuden kooste videon este treeneistä, mutta nyt ei ole ollut aikaa, joten saatte tyytyä vanhaan videoon.
Koulussa en ole kisannut, enkä varmaan kisaakaan vähään aikaan. Pitää nyt katsoa ajan kanssa, ja valmennuksissa en ole käynyt. Mutta Lare on ollut välillä hyvä ja välillä todella jäykkä, mutta joka kerta jossain askelajissa on tullut jonkinlainen ahaa elämys. Eniten niitä on tullut nyt laukassa, kun sen on saanut laukkaamaan eteen ja samalla taipumaan. Ollaan myös tehty todella paljon laukassa ympyrän koon vaihtelua, ja pienimmät ympyrät ovat olleet todella pieniä ja laukka on silti pyörinyt josta olen todella iloinen.
Ihan muuten elämässä menee ihan ok, talli elämän ulkopuolella siis. Koulu on nyt käyty loppuun, enään pakko käydä kaksi viikkoa ennen kun se on suoritettu. Mutta kokeita ei enään ole, ja voisi sanoa, että stressi taso on laskenut.Mutta se olisi valhe, se on vaaan pahempi kun milloinkaan ennen. That's just life, and you have to learn to live with it. On todella hyvä kuvaus siittä mitä yritän tehdä, ja mikä ei aina kyllä onnistu. Mutta onneksi mulla on hyvät kaverit jotka sitten tukee kun on tarve. Ja sitten toinen ihana karvaturpa jota saan välillä hoitaa, ja olen todella kiitollinen siittä, sillä se on semmoista turpaterapiaa mitä mä tarvitsen kaiken stressin keskellä.
Kaikki postauksen kuvat (c) elämääkin ihanempi talli kaveri <3
I don't know anymore, what should I do. What is right? What is wrong? Where am I? I don't know anymore, I'm lost. I don't know where to go, or what to decide. Everything seems so wrong, I don't want to decide, but I have to someday, but I'm not ready and I don't want to decide.
I would have to decide, what I actually want to do. Where does my equestrian career go, do I just want a friend, or do I want to win. What if I want both? I want a friend, and I want to win. I want to win really bad, I want to succeed and become the best, be on the top. Be number one on the world rankings. That is my dream, that is what I want with life, but I'll never get there, I will never get it. Because I also want a friend who I can talk to, a friend who doesn't talk back. A friend who I can trust, and do fun things, and know that I don't have to worry.
I need a friend someone who I can look in the eyes and know in what mood he is on that specific day. A friend who knows when I need help, when I need to be calibrated after a bad day. A friend I don't need to talk to, to let him know how I feel. He will know what to do on which day to make me smile, and make my day. Make me happy and make me feel normal again.
I want someone who will help me to the top, someone who will be mine. The one that will bring a smile to my face after we have won something together. Someone who will bring a smile to my face after every training, because I know that we have taken a step forward. Someone who I can build myself, and be proud of the end result. So that I don't want to hide them, but show them to the world. Show them what I have done, and prove them that I can do something, and not constantly live in fear of failing and being laughed at by everyone else.
Kesä tuli ja meni. Nyt ollaan jo puolessa välissä talvea, ja toivon itse että se loppuis pian. Kaikkea kerekesi tapahtua, pääsin ripille kävin taas Riilahdessa ja merellä. Vietin paljon aikaa tallilla Laren ja kavereiten kanssa. Sitä kaikkea ihanaa on niin kova ikävä, mutta kesä tulee taas pian takiasin. Tässä sitten pläjäys kuvia.
Pitkään mietin että voinko avautua blogissa joistain Lareen liityvistä asiosta, jonka takia myös postauksia on ollu huomattavasti vähäemmän, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Ei ole kyllä vieläkään, sillä on niin pimeää kun pääsen tallille etten saa kuvia, ja ei meidän tuupailut ja lyllerykset oli kirjoitelun arvoisia. Yritän saada jonkun kuvaamaan meidän seuraavan estevalmennuksen josta sitten kirjoitan postuaksen.
(c) Ronya Sane
(c) Ronya Sane
Sen jälkeen kun Lare tuli laitumelta niin sille tuli ripuli, se oli ihan okei laitumella. Joten oletetiin että se vain reagoi siihen, että ruoho vaihtui heinään. Se ripuli vain jatkui, joulukuussa sitten keskusteltiin sittä isoäitini kanssa joka on ollut eläinlääkäri, joka sitten otti yhteyttä vanhaan työ kaveriinsa Viikissä, jonne sitten viikon sen jälkeen lähdettiin. Oltiin syötetty suuria määriä psylliumia eläinlääkärin ohjeiden mukaan, mutta mikään ei tuntunut auttava.
Vikkissä, he ottivat kaikki mahdolliset verikokeet, ja ne oli täysin normaalit, hiekkakuva vatsasta myös. Hiekkaa oli vähän muttei pitänyt vaikuttaa niin agresiivisesti, ainoa mitä ei tehty oli tähystys, koska se oli niin riskaapelia. Ohjeeksi saatiin syötää mahahaava lääkettä 10 päivää ja katsoa autaakko se yhtään. Ei tehonnut ollenkaan, jonka jälkeen luetiin sairaskertomus ja eläinlääkärin ohjeet uudestaa. Sen jäkeen keskustelimme tallilaistemme kanssa joilla oli saman tapaisia ongelmia. Huokaisin helpotuksesta, kun äitini sanoi että kaikki tämä varmaan johtuu siittä että Lare ei saa tarpeeksi kuitua. Samana päivänä käytiin sitten ostamassa AlfAlfa Oil:ia, jota me nyt syötetään väkirehuna, vanhan väkirehun rinnalla. Lare saa myös nykyään aina ennen liikutustaa ruokaa jotta se ei lähde liikumaan tyhjällä vatsalla. Ilta heinät laitetaan slow feed verkkoon, jotta se hidastaa syömistä ja lyhentää ruokinta väliä. Nyt tuntuu siltä että mennään parempaann suuntaan, peukut pystyssä että tämä toimii eikä tarvitsisi klinikalle vähään aikaan mennä.
I've been thinking, I've been thinking for a while now. I don't know what to do anymore, I'm just lost. I can't ask for help, or I can but then I'm too scared to tell anyone that I would need to talk. I can barely stay awake, my eyes feel like closing, but I force them to stay open. I don't know what I want in life anymore.
A few weeks ago I was still determined what I would do in life, but not anymore. I wanted to work hard enough to reach my goal. Now I'm giving up, I set my bar too high. I don't know how to pace myself at all, I just wanted my biggest dream to come true. I don't think it will anymore, I push myself, I push myself too hard. I see no limits the only thing I see is my goal, the only thing I saw was my goal.
Now I have nothing anymore, I'm just a big mess trying to sort everything out. Still in the back of my mind, the thing that keeps me going is my goal. I know what I want and I know how bad I want it. I want to be the youngest rider to win Olympic gold. I want it so bad, it's the one thing that keeps me up all night.
Every time I think of it I want it even more. I want to prove everyone who has ever doubted me wrong I want to show the whole world what I'm made of. I want to show everyone that I'm strong, not weak. I want to show them that I can and that I will. I just want to show them that I might be weak, but I can still work hard to get where I want. That's what I thought, that's what I wanted to do. But know I don't know what I want to do anymore, I can't show anyone how wrong they were. There is nothing that I can show them because I GIVE UP.
Nyt on ollut taas pitkän aikaa taukoa, ja nyt en sitä enään yhtään pahoittele. Sillä olen vain tarvinnut aikaa itselleni, jota nykyään enään harvoin saan. Pidin viikkon tallli vapaan vähän aikaa sitten ja saavuin 4 päivä takaisin kotiin joulu lomalta. Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada elämän takaisin raiteilleen, mutta se on vain aika vaikeaa. Katsotaan nyt miten tämä sitten toimii, Laresta ei ole paljoa kirjoitettavaa. Myöhemmin, sitten kun jaksasn niin kirjoitan postauksen tallimme mestaruuksista, joihin osallistuimme Laren kanssa.
